Talon historia

Ravintola Svenska Klubbenin juhlasalit, kabinetit sekä klubikerros toimivat rakennuksessa, jonka insinööri Ossian Donner rakennutti kodiksi vaimolleen ja kahdelle lapselleen vuonna 1901. Donnerin vaimo Violet Marion McHutchen oli kotoisin Edinburghista, Skotlannista ja tästä syystä skotlantilainen arkkitehti Sir Robert Lorimer suunnitteli rakennuksen tyyliltään elektististiseksi ja linnamaiseksi. Helsingissä rakennustöitä valvoi arkkitehti Waldemar Aspelin. Aikaisemmin samalla paikalla oli sijainnut Armfeltin suvun omistama puutalo, joka purettiin Donnerin hankittua tontin omistukseensa. Gustav Mauritz Armfeltin mukaan nimettiin myös Mauritzinkatu eli Maurinkatu. Talon toista ulkoseinä sivuava Liisankatu on taasen nimetty Venäjän keisarinna Elisabetin mukaan.

Donnerin perheen vielä asuttaessa taloa oli kerrokset jaettu siten, että ensimmäisessä kerroksessa sijaitsivat perheen isännän toimistohuone, kirjasto sekä nykyisen takkakabinetin (Lilla matsalen) paikalla oli perheen ruokasali. Toinen kerros oli pyhitetty kokonaisuudessaan perheen yksityistiloiksi ja kolmannesta kerroksesta löytyivät palvelusväen tilat. Näihin aikoihin isäntä- sekä palvelusväen tiloja ei vielä yhdistänyt nykyisin olemassa oleva portaikko, vaan palvelijat käyttivät ulkona sijainneita erillisportaita.

Insinööri Donner hankki omistukseensa lukuisia taide-esineitä ja rakennustaiteellisia elementtejä Skotlannista, jotka kuljetettiin meriteitse Helsinkiin perheen uutta kotia rakennettaessa. Yksityiskohdista mainittakoon ensimmäisen kerroksen suurenmoiset avotakat, aulan vaikuttava tammipanelointi sekä harvinaiset lyijylasi-ikkunat, joiden Shakespeare-aiheiset kuvitukset havaitsee parhaiten siirryttäessä portaikkoa ylös toiseen kerrokseen.

Donnerin perhe ei kuitenkaan asunut talossa kuin 17 vuotta. Tarina kertoo, että Violet Marion McHutchen joutui todistamaan, kuinka venäläisiä upseereita teloitettiin talonsa vieressä sijainneiden sotilaskasarmien seinustalle. Tällöin syntyi päätös palata takaisin Lontooseen, johon he muuttivat lopulta vuonna 1919. Siellä Ossian Donnerista, aktiivisesta Suomen itsenäisyyden puolestapuhujasta, tuli itsenäisen Suomen ensimmäinen Englannin lähettiläs. Hänen poikansa Patrik Donner toimi myöhemmin parlamentin alahuoneen jäsenenä ja hänet lyötiin ritariksi vuonna 1953.

Perheen asetuttua asumaan lopullisesti Englantiin, myivät he rakennuksensa vuonna 1932 Svenska Klubben-yhdistykselle, joka oli jo pidemmän aikaa etsinyt sopivaa kiinteistöä toiminalleen. Nykyisinkin aktiivisesti toimiva yhdistys kokoontuu keskiviikkoisin ravintola Svenska Klubbenilla, jossa illat sujuvat hyvän ruoan ja vaihtuvien esitelmöitsijöiden merkeissä. Yhdistyksen toimesta taloon on kerätty paljon arvokasta esineistöä ja harvinaista taidetta, jotka ovat kaikkien talossa vierailevien nähtävillä. Erityisen silmiinpistävinä yksityiskohtina joukosta erottuvat suurenmoinen kaappikello, jonka Ruotsin kuningatar Eleonora lahjoitti aikoinaan hovineidilleen, paronitar Emerentia von Dübinille sekä yhä käytössä oleva antiikkinen Steinway-flyygeli. Myös lukuisat seiniä koristavat taulut ja maalaukset, sekä mahtavat kultakehyksiset peilit ovat omiaan korostamaan talon juhlavaa ja historiallisesti arvokasta tunnelmaa.

Tänä päivänä ravintola Svenska Klubben tunnetaan paitsi tiloistaan, myös juhlavana ja tyylikkäänä paikkana järjestää moninaisia tilaisuuksia perhejuhlista aina edustusillallisiin. Tinkimättömällä ammattitaidolla ja vuosikymmenien kokemuksella takaamme vieraillemme unohtumattomia hetkiä ja suurenmoisia makuelämyksiä.

Toivotamme kaikki tervetulleiksi nauttimaan hyvästä ruoasta ja vertaansa vailla olevasta tunnelmasta!

Yhteystiedot

Restaurang Svenska Klubben
Maurinkatu 6
00170 Helsinki

Puh. 020-7879730
svenskaklubben@therongroup.fi

Myyntipalvelumme palvelee arkisin ma-pe klo 08:00-16:00